Rauhallinen viikonloppu ja lisää mielenkiintoisia asioita harjoitelupaikassa

Yllättävän lämmin ja aurinkoinen sää on hellinyt meitä melkein koko reissun ajan, joten viikonloppuna nautiskelin säästä tutkailemalla lähiympäristöä kävellen. Oli mukavaa ihan vaan olla kaikessa rauhassa.

Yhdellä kävelyretkellä bongasin valkovuokkoja.

Läheisen kanavan sillallta näkyy joutsenpari, jotka näyttävät laittavan pesää kaislikkoon, liekö kyseessä nuori vasta harjoitteleva pari, vai pesivätkö oikeasti ihan asutuksen keskellä? Vaikka eihän täällä nyt kovin korpeen pääse.....
Itseänikin alkanut jo vähän väenpaljous välillä ahdistamaan, sanoinkin opettajalle, että kun palaan Suomeen, haluan mennä metsään nauttimaan luonnon äänistä ja rauhasta.

Sunnuntaina kävimme Almeren keskustassa vähän katselemassa erilaisia arkkitehtien tekemiä rakennusratkaisuja. Almere on tunnettu erilaisista rakennuksistaan. Monenlaisia, osa aika epäkäytännölllisen näköisiä, rakennelmia tuli vastaan.

Tämän talon nimi on "aalto".

Maanantaina menin taas iltavuoroon, ja ohjaajana oli oma varsinainen ohjaanani Nelleke. Heti työvuoron aluksi kuulin, että joku asiakas talosta on juuri kuollut. Nelleke kertoi minkälainen käytäntö tällaisissa tilanteissa on. Lääkäri kutsuttiin paikalle toteamaan kuolema ja oli olemassa tietty kaavake joka täytettiin. Tähän asiaan liittyen myöhemmin illalla, kun hautaustoimisto tuli hakemaan vainajaa, hoitajat muodostivat kujan ovelle ja vainajaa kunnioitettiin hetki ennenkuin hänet vietiin pois.
Myöhemmin illalla törmäsimme yhden kotikäynnin yhteydessä kerrostalon pihalla kotihoidossa työskentelevään Nicoleen, kyselin häneltä onko kotihoidon työ yhtä kiireista kuin Suomessa.... Sain sen käsityksen, että kyllä on, ja hoitajat eivät pidä siitä ja moni hakeutuu muihin töihin, mikäli vain mahdollista.

Tiistaina työvuorossa oli mukana myös toinen hoitaja Hilda,  joka oli tulossa työhön VTH-teamiin. Onneksi hänkin jutteli mielellään englanniksi kanssani, mitä kaikki eivät uskalla tehdä. Jossain välissä kysyin häneltä Hollannin äitiyslomasta, ja totesin sen todella lyhyeksi verrattuna Suomen vastaavaan. Äitiysloman koko kesto on 16 viikkoa ja se alkaa 4 viikkoa ennen laskettua aikaa. Tämä on siis palkallista aika. Hilda ihmetteli suuresti meidän mahdollisuutta olla kotona siihen saakka kun lapsi on 9kk:n ikäinen, ja senkin jälkeen vielä kotihoidontuen avulla, kunnes lapsi täyttää kolme vuotta.

Tiimin viikon työtehtäviin kuului mm. trakeostomiakanyylien puhdistusta, haavanhoitoa, virtsamäärien ultrausta. Oli tarkoitus myös päästä seuraamaan morfiinipumpun asennusta, mutta asiakas jolle oma lääkäri oli sitä suositellut, olikin muuttanut mieltään, hän ei halunnutkaan sitä.


Tutustumisretki paikkaan nimeltä Urk:

Koulun Urkin toimipiste.

Perjantaiksi meille oli varattu tutustumispäivä Urkissa sijaitsevaan Roc Friese Poort-koulun toimipisteeseen ja itse Urkin kaupunkiin. Pääsimme aamulla koululle kahden opiskelijan  kyydissä, isä ja poika Wolters, he opiskelevat molemmat samassa aikuisopiskelijoiden ryhmässä. Aamun tunnit olivat enlantia ja täytyy sanoa, että aika haastavaa tekstiä käsittelimme. Jotenkuten pysyimme mukana, opettaja piti meidät kohteliaasti mukana menossa, kyselemällä aina välillä miten tämä tai tämä asia on suomeksi.

Aamupäivän jälkeen kaksi opiskelijaa veivät meidät ensin syömään. Ja koska kyseessä on vanha kalastajakylä ja kalastus on edelleen iso osa kylän elinkeinosta, söimme tietysti kalaa.

Mukavat oppaamme Josephien ja Frans.

Oppaaksemme lähteneet Josephien ja Frans asuvat molemmat Urkissa ja saimme mielenkiintoisen kiertokävelyn vanhankaupungin kujilla ja rannalla. Urk on ollut aiemmin saari, mutta kun merenpohjaa on kuivattu lisäksi Hollannin maapinta-alaa, se kuuluu nykyään Flevolandin maakuntaan. Aikaisemmin elinkeinona on ollut miltei pelkästään kalastus, nykyään se on vähentynyt. Kylän satamaan ei pääse nykyisillä isoilla kalastusaluksilla, vaan kalastusta harjoittavat ovat maanantaista perjantaihin merellä. Aluksilla työskenteleville maksetaan hyvää palkkaa, joka näkyy Urkissa ympäristön vaurautena.

Kaupungin vanhan osan talot ovat suojeltuja, eikä niiden ulkonäköä saa muuttaa. Siellä talot ovat pieniä ja todella pienelle tontille rakennettuja, piha-aluetta ei ole juuri lainkaan.

Tontille ei mahdu pihapuut, muutoin kuin muotoilemalla
oksat kasvamaan samaan suuntaan.

Kävelimme sataman kautta, majakan ohi tutustumaan merelle kadonneiden muistomerkille. Siellä on kalastajan vaimoa kuvaava patsas, joka tähyilee merelle päin. Aluetta reunustavaan muuriin on kiinnitetty laattoja, joissa on merelle jääneiden nimet, iät, vuosiluku ja aluksen numero. Paikka oli koskettava.

Vanhoja kalastusaluksia.

Näkymä rantakadun taloihin.

Majakka niemen kärjessä.

Merelle kadonneiden muistomerkki.

Kierroksen aikana näimme paljon kirkkoja, Urkin asukkaille uskonto on tärkeä. Piipahdimme kierroksen lopuksi kahvilassa, jossa työskentelee kehihysvammaisia. Siellä oli myynnissä erilaisia tuotteita ja kahvilan yläkerrassa oli pieni työpaja ja vuokrattavissa oleva kokoustila. Yksi työntekijöistä halusi esitellä meille tilat ja kyyditsi meidät hissillä ylempiin kerroksiin. Hän on hyvin tyytyväinen työhönsä ja työskentelee myös joinain päivinä toisaalla sijaitsevan ravintolan keittiössä.

Kierroksen päätyttyä opettajamme Corrie haki meidät koululta ja kävimme kierroksella ihastelemassa tulppaaneja, siitä kuvat kertokoot puolestaan:

Kaikki ihmiset täällä ovat kyselleet mielipidettäni Hollannista, olen aina ihmetellyt, että kun sataa tosi vähän, vaikka etukäteen oletin ihan muuta. Mutta täällä onkin ollut nyt poikkeuksellisen lämmin kevät, sitten kun se viimein, vähän myöhässä tuli.

Lauantaina lähdimme rannalle, koska täällä on ollut lämpimin huhtikuu miesmuistiin. Ja tarkoituksena heittää talviturkki Pohjanmeren aaltoihin.... Niin myös teimme! Ja sunnuntaina leivoimme heti aamutuimaan karjalanpiirakoita seuraavan viikon Suomi-päivää varten, siitä lisää ensi viikolla.